Kategoria: Julkaisut

Flickr paisui ja sai kasvojenkohotuksen

Flickr paisui ja sai kasvojenkohotuksen

Flickr on uudistanut palveluaan. Koko sivusto sai piristävän kasvojenkohotuksen ja aikaisempi hieman virastomainen ilme on korvattu modernilla, avaralla ja monisarakkeisella kuvanäkymällä.

Käyttäjien kannalta iloisin yllätys on se, että tallennustila kasvatettiin yhteen teratavuun ja kuvat voidaan tallentaa täysikokoisina. 1080p-tasoisia HD-videoitakin voi tallentaa niin paljon kuin mahtuu, kunhan videot ovat enintään kolme minuuttia pitkiä.

Android-käyttäjiä ilahduttaa uusi Android-sovellus. Sovellus seurailee Flickerin sivuston ilmettä ja yleisilmettä voi kuvata vaikkka… kuvaisaksi. Kaikki näkymät ovat monisarakkeisia kuvagallerioita ja kuvien selailu on jopa miellyttävää. SGS2:lla ohjelma tuntui jossain määrin tahmaiselta, mutta Note 10.1 -tabletilla taas kaikki oli täysin sujuvaa.

Ja aivan oikein, erillistä tabletti-versiota ei ole, vaan sovellus toimii ja skaalautuu aivan oikein. Tällähän surffaa jo aivan ilokseen.

{lang: 'fi'}

Google I/O 2013 tiivistettynä

Google I/O 2013 tiivistettynä

Tämän vuoden Google I/O:ssa ei esitelty sinänsä uutta rautaa, mutta ohjelmisto- ja palvelupuolella julkaistiinkin enemmän uutta.  Ainoa laitteistoon liittyvä uutuus on Samsung Galaxy S4 Google Edition, joka julkaistaan Googlen kautta nativilla Android 4.2.2 Jelly Bean -käyttöjärjestelmällä.

Android-puolella muutoksia on muutenkin varsin vähän; Google Play saa tableteille erikoistuneen osionsa, oman osion koulutukseen tarkoitetuille sovelluksille ja kirjoille, sekä pienen kasvojenkohotuksen. Sovelluksista Google Maps on saanut tukun UI-parannuksia ja parannellun tabletti-käyttöliittymän. Google Now sai kuusi uutta korttia, kuten sijaintipohjaiset muistutukset ja julkisen liikenteen aikataulutiedot.

Pelaajien iloksi julkaistiin Play Game Services, joka vastaa muitakin markkinoiden tarjoamia vaihtoehtoja. Palvelusta löytyy pelien pilvitallennukset, saavutukset, pistelistat ja moninpelien pelitiimien organisoinnin (matchmaking). Palvelu toimii useammalla alustalla, ml. iOS, Android ja web-sovellukset. Kyseessä on oma kehityskirjastonsa, joka ei Android-puolella suinkaan ole rajoitettu vain tuoreimpiin, vaan on käytettävissä aina versiosta 2.2 (Froyo) asti. SDK on tarjolla iOS:lle. Tämä tarkoittaa myös Google+ Game Servicen alasajoa kesäkuussa.

Android-kehittäjien iloksi julkaistaan uusi Android-kehitysympäristö Android Studio, joka pohjautuu mainioon IntelliJ:n IDEA -sovelluskehittimeen. Luvassa on layout-editorit, modernit build-, refaktorointi- ja analyysityökalut.

Merkittävin uusi palvelu on Spotifyn kaltainen Google Music All Access -musiikin suoratoistopalvelu Yhdysvaltojen markkinoille. Sillä voi 9,99 dollarin kuukausimaksua vastaan kuunnella musiikkia rajattomasti oman musiikkikirjaston lisäksi.

Muista Googlen palveluista Hangout uudistui enemmänkin; Aikaisempi sekava sotku Google Talkia, G+ Messengeriä ja Hangoutia yhdistetään saman Hangouts-tuotteen alle ja sille julkaistaan uudet mobiilisovellukset iOS- ja Android-alustoille, sekä lisäosa Chromelle. Odotettavissa on myös SMS-tuen saamisesta Hangoutsiin. Google+ sai uuden Pinterest-tyylisen useampisarakkeisen käyttöliittymän ja kuvagallerian sekä mahdollisuuden muokata kuvia älykkään automaation avulla. Galleria luo myös useammasta peräkkäisestä otoksesta ”lahjaksi” gif-animaatioita.

Maksupuolella Google Wallet mahdollistaa pian maksujen liittämisen Gmail-sähköpostiin pientä preemiota vastaan ja Google Checkout sai yhden painalluksen ostokset.

Nippelitietona kerrottiin, että I/O:n mennessä Android-laitteita oli aktivoitu 900 miljoonaa kappaletta ja sovelluksia oli asennettu 48 miljardia kappaletta Play-kaupasta.

{lang: 'fi'}

Otterbox koteloi SGS4:n

Otterbox koteloi SGS4:n

Otterbox on julkaissut Samsungin Galaxy S4:lle Samsungin sertifioiman kotelomalliston.

Mallistoon kuuluu kolme tarkoin S4:ta varten suunniteltua suojakoteloa, jotka on suunnattu hieman eri käyttötarkoituksiin. Defender on sarjan raskain kolmikerroksinen ratkaisu, Commuter on kevyempi mukanaliikkuva kaksikerroksinen malli ja kevyin Reflex on suunniteltu sopimaan telakkaan.  Clearly Protected taas on mallisarja näytön suojakalvoja.  Defender ja Commuter koostuvat polykarbonaatista valmistetusta ulko-osasta, silikonisesta sisäosasta ja näytön suojasta. Defenderissä on lisäksi vyökiinnike. Reflexissa on kevyimpänä vain polykarbonaattikuori ja näytön suoja.

Kaikissa malleissa on näytön suoja ja ne ovat pudotuksen ja naarmun kestäviä. Defender ja Commuter -mallit lisäksi suojaavat puhelinta myös pölyltä. Kaikista kotelomalleista on tulossa useampia värivaihtoehtoja ja musta malli on jo tilattavissa. Suojakalvoissakin on neljä vaihtoehtoa koko laitteen suojasta yksityisyydensuojakalvoon asti, joka estää näytön vilkuilun sivulta päin.

Koteloiden hinnat ovat Suomessa noin 30-50 euroa.

{lang: 'fi'}

Swype-näppäimistö on saatavilla Playsta

Swype-näppäimistö on saatavilla Playsta

Swype-näppäimistö on ollut saatavilla esiasennettuna jo joissakin laitteissa, mutta nyt se on kasvanut ulos beta-vaiheesta ja on saatavilla Google Playsta tarjoushintaan.

Swype on ollut pidemmän aikaa saatavilla Nuancen beta-ohjelman kautta ja se on ollut esiasennettuna esimerkiksi Samsungin puhelimissa. Play-kaupassa julkaisun kunniaksi Swype on tarjouksessa rajoitetun ajan hintaan 76 senttiä. Tarjouksen kestosta tai tulevasta hinnasta ei ole vielä tietoa. Nuance tarjoaa Swypestä myös erillisen 30 päivän kokeiluversion.

Swypen kantavana ideana on vapauttaa käyttäjä näppäimistön näpyttelystä. Sanat piirretään näppäimistölle sanan sisältämien kirjainten yli, minkä jälkeen älykäs tekstintunnistus tekee temput ja tarjoaa hyvällä tarkkuudella tarkoitetun sanan. Swype osaa ennustaa seuraavan sanan kirjoitushistorian perusteella, käyttää halutessaan hyväkseen verkon kautta saatavaa ajankohtaista sanastoa ja oman sanaston saa synkattua kaikkien omien Android-laitteiden välillä. Ja muita mielenkiintoisia ominaisuuksia on tukuttain. Sama sovellus toimii esimerkillisesti sekä tableteissa että kännyköissä.

Swype on ladattavissa täältä ja 30 päivän kokeiluversio täältä.

{lang: 'fi'}

Facebook ja HTC tuovat markkinoille super-sosiaalisen HTC First-puhelimen

Facebook ja HTC tuovat markkinoille super-sosiaalisen HTC First-puhelimen

HTC julkaisi yhdessä Facebookin kanssa HTC First -LTE -puhelimen. Laite on ensimmäinen, joka käyttää esiasennettua Facebookin Home -käyttöliittymää. Laitteessa on 720p-resoluution 4,3″ näyttö (341PPI), 1 Gt keskusmuistia, 5 megapikselin kamera, 1,6 megapikselin webcam, Android 4.1 Jelly Bean ja 2000 mAh akku. Laitteesta löytyy nykytrendin mukaan pakollinen NFC-tuki ja sisäistä tallennustilaa on 16 gigatavua. Laitteen rautana on Qualcomm Snapdragon 400 -tuplaydinprosessori 1,4 GHz kellotaajuudella ja Adreno 305 grafiikkasuoritin. Suomen hinta ja saatavuus vahvistuvat myöhemmin.

Lähde: HTC First
{lang: 'fi'}

Facebook julkaisi ”Facebook Home” -työpöytäsovelluksen Androidille [Päivitetty: Video]

Facebook julkaisi

Facebook julkaisi aktiivikäyttäjälle sopivan Android-työpöytäsovelluksen, ”launcherin”, joka integroi kaikki Facebookin ominaisuudet vahvasti Androidin toiminnallisuuteen. Sovellus löytyy julkaisuvaiheessa vain rajatulle puhelinmallistolle, mutta myöhemmin myös tableteille. Sovellus tulee ladattaviksi Play Kaupasta 12.4. Ensimmäiset tuetut laitteet ovat HTC First, HTC One, HTC One X, Samsung Galaxy Mega, Samsung Galaxy S 3, Samsung Galaxy S4 ja Samsung Galaxy Note 2. Sovellus löytyy julkaisun jälkeen Google Play-kaupasta, ja lisäämme linkin heti, kun sovellus on saatavilla.

Testaajille tulee hyödylliseksi tämä ohje oletustypöydän palauttamiseen.

Edit: sovellus on nyt saatavilla tämän linkin takaa

{lang: 'fi'}

HTC One – myyntipakkauksen sisältö [Video]

HTC One - myyntipakkauksen sisältö [Video]

Päätimme pitkästä aikaa tehdä puhutun videon jossa käymme läpi HTC Onen myyntipakkauksen ja sen sisällön. Julkaisimme videon jo tovi sitten Facebook-sivuillamme, mutta nyt julkaisemme sen myös suoraan blogissamme. Olkaapa hyvät ja pahoittelut flunssaisesta juontajasta.

{lang: 'fi'}

Sony julkaisi kaksi uutuutta Xperia-perheeseen – SP ja L

Sony julkaisi kaksi uutuutta Xperia-perheeseen - SP ja L

Sony julkaisi kaksi keskiluokan uutuutta Xperia-perheeseen, Xperia SP ja Xperia L -mallit. Molemmat laitteet seuraavat Sonyn uutta muotoilullista linjaa, minkä lisäksi uutuudet on varustettu myös NFC-ominaisuudella, akunkestoa pidentävällä Sonyn omalla STAMINA-tilalla. Laitteista löytyy myös Sonyn kattava valikoima omia valmisohjelmia niin kuvien, videoiden kuin musiikinkin nauttimiseen.

{lang: 'fi'}

Yhteenveto Samsung Galaxy S4 -julkaisutilaisuudesta New Yorkista [Video]

Yhteenveto Samsung Galaxy S4 -julkaisutilaisuudesta New Yorkista [Video]

Saimme harvinaislaatuisen mahdollisuuden lähteä Samsungin julkaisutilaisuuteen New Yorkin Radio City Music Hall:iin.  Samsung julkaisi tapahtumassa erittäin tutun näköisen ja oloisen laitteen, mutta kyseessä onkin S-sarjan evoluutio, ei sinänsä revoluutio. Suuria muutoksia odottaneet pettyivät, mutta parannukset ja tekniset harppaukset olivat kuitenkin niin mittavia, että S4-nimitys on kohdallaan. Samsung on selvästi havainnut, että pelkkien rautamuutosten hypettäminen ei myy laitteita.

{lang: 'fi'}

Samsung julkaisi ensimmäisen kuvan Galaxy S4:stä [Päivitetty: Video]

Samsung julkaisi ensimmäisen kuvan Galaxy S4:stä [Päivitetty: Video]

Samsung julkaisi Twitterissä vihdoin ensimmäisen virallisen kuvan Galaxy S4 :stä. Kuvasta voidaan päätellä, että eilen julkisuuteen kiinalaisen foorumin kautta tulleet kuvat ovat myyntimallista. Tämä on toki pettymys niille jotka odottivat hieman radikaalimpaa muutosta ulkonäköön.

Lähde: Twitter @SamsungMobileUS
 
{lang: 'fi'}